En ole koskaan ennen bloggaillut. Olen lukenut muiden loistavia blogeja. “Muut” ovat muutenkin aina määrittäneet elämääni. “Muut osaa, muut tekee, muut uskaltaa, muut tietää, muut on aina oikeassa.” Alan olla kurkkua myöten täynnä noita “muita”. Toki heitä on pakko sietää ja onneksi ihmisiä on kivojakin, mutta olisi kiva ehkä tälleen 30-kymppisenä jo pikku hiljaa tietää kuka itsekin on. Ehkä minäkin osaan jotain, ehkä tiedänkin jotain. En voi ratkaista kaikkia arvoituksia ja tietää kaikkea, ainakaan yhdellä kertaa, mutta voin ehkä löytää osatotuuksia.
Tarkoitukseni ei ole tässä blogissa olla aina korrekti ja oikeassa ja kirjoittaa täydellistä virheetöntä suomea. Tarkoitukseni on ehkä tämän blogin avulla jäsentää maailmaa ja omaa paikkaani siinä. Luin tämän runon tänään vanhasta päiväkirjastani. Siinä kulminoituu hyvin se aihepiiri, jota olen elämässäni käsitellyt hyvin paljon. Olen jo silloin nuorena, 19-vuotiaana, ajatellut monia asioita ja ajattelun halu ei ole minusta kadonnut minnekään. En tiedä ovatko ajatukseni kypsyneet vai tylsyneet, mutta ehkä on tärkeämpää että ajattelee. Eikö jo joku kuuluisa filosofi todennut “Ajattelen, siis olen.”
To laugh is to risk appearing the fool.
To weep is to risk appearing sentimental.
To reach out for another is to risk exposing your true self.
To place your ideas, your dreams, before the crowd is to risk their loss.
To love is to risk not being loved in return.
To live is to risk dying.
To hope is to risk despair.
To try is to risk failure.
But risks must be taken, because the greatest hazard in life is to risk nothing.
Those who risk nothing do nothing, have nothing and are nothing.
They may avoid suffering and sorrow, but they cannot learn, feel, change, grow, love, live.
Chained by their attitudes, they are slaves, they have forfeited their freedom.
Only a person who risks is free.
-Author unknown
