Heaven Devil

Olen saanut rakkaaltani joskus Heaven Devil riipuksen. Se on mielestäni hieno, varsinkin jos katsoo mukana tullutta tekstiä: "Use it everyday as a reminder of how fantastic you really are. Always think of yourself as: cool, intelligent, sweet, powerful, genuine, smart, gorgeous, a star. Mielenkiintoista, että tässäkin mainittiin tähti. En kirjoittanut kehuakseni itseäni, vaan nimenomaan siksi tuo esine ja tekstit koskettivat minua, koska usein tosiaan tarvitsen muistutusta siitä, että olen hyvä ja kelpaava. Erilaisen "taajuuteni" vuoksi minulla on vaikeuksia tässä ja yritän liikaa vertailla itseäni muihin ja sitten usein petyn. En ehkä näe, että ainutlaatuisena itsenäni olen arvokas ja tarpeellinen maailmassa. Ehkä minulla jonain päivänä on paljon annettavaa ihmisille, jotka etsivät itseään. Tie on ollut pitkä ja matkaa on vielä jäljellä.

Minulla on myös vaikea perhetausta, josta ponnistaminen ei ole ollut helppoa mutta en ole halunnut antaa periksi, koska olen ihmisenä kunnianhimoinen, ylpeä ja utelias. Koin myös yläasteella koulukiusausta. Olen kokenut hirveitä vaikeuksia jaksaa ja pysyä kasassa ja uskaltaa olla maailmassa ihmisenä. Monesti on tuntunut, että en kuulu tänne. Ollessani 17-vuotias muistan elävästi miten kahvikuppi tärisi ilmeisesti käsissäni kahvipöydässä ja pöydässä ollut 7-vuotias kysyi äidiltään miksi niin tapahtui. En muista äitinsä vastausta, mutta minusta olin pitkästä aikaa elämäni kunnossa ja onnellinen, joten olin hämmästynyt, että tälläinen häpeällinen "virhe" oli käytöksessäni. Luultavasti en sanonut aiheeseen sanakaan. Päästyäni pöydästä menin vessaan itkemään järkytyksestä ja häpeästä. En tietenkään kertonut tai antanut kenenkään tietää, että olin loukkaantunut niin pahoin. Tämä on yksi syy miksi oikeastaan pelkään lapsia. Lasten suusta kuulee totuuden :D

Tämä on vain yksi esimerkki siitä, miten haukkuminen ujoksi tai hiljaiseksi on loukannut minua. Sisimmässäni olen aina tiennyt olevani jotain muuta kuin se rooli, joka minulle annettiin ja johon alistuin. Pian roolista tuli minä ja aloin "haukkua" itseäni niillä sanoilla, joilla koin minua haukuttaneen. Aloin myös käytökselläni vahvistaa tätä roolia, koska minulta odotettiin, että esitän sitä. Kaiken kokemani vuoksi yritän aina arvostaa kaikkia ihmisiä, koska näemme toisistamme vain pinnan. Vaatii pitkän ajan ennen kuin toisen oppii tuntemaan. Olen oppinut arvostamaan monia asioita, jotka toisille ovat itsestäänselviä.

Teksteissä mainitaan vielä: "Reveal your horns when you need them. Defy what is unjust and never let yourself be put down. Heaven Devil gives you the courage to dare and the power to be the one you are. Heaven Devil is not only there for the moment - she paves the way. Remember you´re a star!" Voiko osuvampaa tekstiä minulle olla! Kiitos <3

Sateenkaaren päässä on kultaa

Olen kuullut, että ihmiset tekevät aarrekarttoja. Muistaakseni lapsena tein merirosvojen aarrekartan, merirosvot olivat mielestäni huimapäisiä seikkailijoita. Ja heitäkös ihailin. Tietenkin myös Peppi Pitkätossua. Hän oli vahva, rohkea, hauska ja itsenäinen. Ajattelin tehdä virtuaalisen aarrekartan, se on ihan yhtä toimiva kuin leikkaa liimaa tekniikalla toteutettu, se on varmaa.

                                

 

 

 

Miksi aina pitäisi olla jotain?

Olen pohtinut ihmisenä oloa taas. En lakkaa ihmettelemästä sitä kirjoa, jota meillä on täällä maan päällä. Meitä on moneen junaan, niin kuin sanotaan. Kuitenkin kaikki ihmiset ovat pohjimmiltaan samanlaisia. Tai ainakin monia samoja tarpeita meillä on. Sorrun tähän itsekin, vaatimukseen olla jotain. Olla laiha, olla viisas, olla kaunis, olla hauska, olla sitä olla tätä. Jos et ole jotain oletko nolla? Kilpaillessaan monenmoisesta asiasta ihmiset oikeastaan hakkaavat päätään seinään. Jos on saavuttanut vaikkapa valtaisan kaveripiirin, niin sitä pitäisi sitten jaksaa hauskuttaa. Entä jos sairastuu? Todellisen ystävyyden arvo tietenkin nousee silloin kohisten, eikö.

Mutta ovatko ne vaateet, joita asetamme itsellemme todellisia? Olenko auttamatta tylsä ja jotenkin viallinen jos olen outcast vai onko vika muissa. Ihmiset ovat laumaeläimiä ja on ymmärrettävää, että varmasti miltei jokainen haluaa kuulua joukkoon. Jos esitän työpaikkahaastattelussa mahdollisimman dynaamista, energistä, sosiaalista jne toivottua ominaisuutta mutta en todellisuudessa ole sellainen, enkö tee karhunpalveluksen itselleni. Minusta asia on niin. Olen itse tullut siihen tulokseen, että jos voin olla mahdollisimman paljon oma itseni ja kelpaan sellaisena, niin se on paras mahdollinen tilanne.

Vaikka ystävien puute aiheuttaa tällä hetkellä elämässäni surua, niin syy ei varmaankaan ole minussa. Yritän toki kiivaasti etsiä syytä itsestäni. Ehkä olen tylsä, ehkä olen liian hiljainen, ehkä olen erilainen, ehkä olen auttamatta poissa pelistä historiani tähden. Loppupeleissä minulla ei ole harmainta hajuakaan millainen minun kuuluisi olla, jos en saisi olla sitä mitä jo olen. Sen perusteella voi siis sanoa, että en vain ole jostain syystä kohdannut niitä ihmisiä, joiden kanssa synkkaisi. Ehkä ne ihmiset lymyävät jossain?

Minusta monilla ihmisillä on paljon annettavaa, totta on että toisten seurassa viihtyy paremmin kuin toisten. Luokittelu on myös aina herättänyt ihmetystä. Jos muut eivät luokittele minua, luokittelenko itse itseni tai sitten pelkään että toiset luokittelevat minut. Helsingin Sanomissa oli jokin aika sitten kiinnostava artikkeli, jossa käsiteltiin mm lasten sosiaalista mainetta. ( Joka viides lapsi jää yksin)

Viimeisellä viivalla kaikki ovat ihmisiä. Onko silloin merkitystä, oletko rikas, rakas, köyhä, kipeä vai
cool? Vai oletko kokki, parturi, lääkäri vai jalkapalloilija. Ja yhdellä ihmisellä voi olla monta luokittelua. Ehkä nämä luokittelut kertovat ihmisestä jotakin ja jäsentävät ihmisiä ja asioita, toki. Mutta kertovatko ne kuka todella olet? Eivät minusta. Kuinka moni edes tietää kuka on? Elämä on

varmaan matka, jolla selviää niitä palasia kuka sinä olet. Suvaitsevaisuus ja toisten ihmisten arvostus ovat niitä asioita, joiden uskon auttavan tekemään tästä maailmasta paremman paikan. Ja vielä kun muistaisi sen suvaitsevaisuuden ja armollisuuden myös itseä kohtaan.