lauantai 6. heinäkuuta 2013

Syyhy sanoihin

Minusta kirjoittaminen on kyllä mukavaa puuhaa. Mutta minulla ei ole kauheasti itseluottamusta siihen, että itse osaisin kirjoittaa jotain mahtavaa ja mielenkiintoista. Tapasin tänään kaverini, jolla on haave tulla kirjailijaksi. Melkoinen haave mutta mahdollinen. Jos haluaa sitä kovasti ja on  valmis tekemään työtä. Toisaalta kirjoittaminen on niin luovaa työtä tai tekemistä, että eihän sitä voi pakottaa. Niin kuin mikä tahansa luova, se tulee silloin kun tulee. Ehkä minunkin pitäisi kokeilla romaanin kirjoittamista mutta jaksaisinko kirjoittaa 200 sivua ja vielä johdonmukaisen tarinan. Sellaiseen kirjoittamiseen liittyy myös paljon asioita, joita täytyy päättää. Päähenkilö, miljöö, juoni, tyyli, minä-kertoja vai ulkopuolinen jne. Toisaalta onko hirveän strukturoitu teoskaan sitten hyvä. On varmaan kirjallisuustieteilijän näkökulmasta.

Minulla on myös lapsesta asti ollut mieltymys sanoihin. Olen varmaan aina keksinyt omia sanoja ja synonyymit ovat hyvin tuttuja minulle. Äidinkieli oli yksi lempiaineistani koulussa, vaikka en koskaan pitänyt kieliopista ja tuskailin usein aineikirjoituksen kanssa koska monesti juttu ei lähtenyt niin vaan luistamaan. Yläasteelta alkaen ainekirjoituksen aiheet olivat faktapohjaisia, ei siis saanut kirjoittaa tarinaa omasta mielikuvituksesta. Niin paljon pidin äidinkielestä, että haaveilin siitä ammattiakin mutta huono itsetunto on estänyt. Ajattelin etten mitenkään pärjäisi opettajana tai miten pääsisin yliopistoonkaan niin monen hyvän hakijan joukosta.

Luin nuorena myös todella paljon. Se oli minulle pakopaikka. Uppouduin täysin romaanien maailmaan ja hyvän kirjan lopussa aina harmitti, että miksi se jo loppui. Varmasti kaikesta lukemisestakin sanavarastoni karttui aika paljon. Olen myös kotoisin Savosta, joten sekin selittää asiaa. Rakkaus sanoihin on varmaan savolaisen verenperintöä.  Sanotaan, että sanat ovat kommunikaatiossa vain pieni osa. Mutta kyllä värikäs sanankäyttäjä on aina mielenkiintoinen. Vaikuttaisi siltä, että suositussa stand upissakin sanojen käytöllä on merkittävä osa.

Teatteriin rakastuin palavasti jo lapsena. Enkä ihmettele, siinäkin pelataan sanoilla. Dialogia monenmoista ja vaikka monologia. Lisäksi teatterimaailmaan kuuluu vielä puvustus, lavastus, musiikki, valaistus ja maskeeraus. Ne kaikki ovat erittäin mielenkiintoisia. Visuaalinen maailma ja äänimaailma. Puhumattakaan kehonkielestä ja tanssimisesta! Äänenkäyttö ja kommunikaatio. Halusin lapsena näyttelijäksi, en tietenkään silloin tiennyt miten vaikeaa sellaiseksi tulo on. Teatterissa on mahtavaa myös tarinat, jotka saadaan eläviksi. Elokuvat ovat sitten askel siitä taltioituun muotoon. On varmasti hyvin eri asia näytellä elokuvassa kuin teatterin lavalla.

Sarjakuvat ovat myös kiehtovia, visuaalinen puoli yhdistettynä sanoihin. Aku Ankka on aina ollut mieleinen ja Aku Ankoissa on mielestäni värikästä sanoston käyttöä. Monet ankkapiirtäjät ovat todella arvostettuja. Kyllä minua Fingerporinkin sanaleikit hauskuttavat. Pöljähuumori on aina tepsinyt minuun. Mutta huumori on kyllä hankala laji. Siltä joka lähtee koomikon uralle vaaditaan rohkeutta.